Näytetään tekstit, joissa on tunniste vallankumous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vallankumous. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Under pressure

Huh! Paljon on tapahtunut ja mielessä myllertänyt mutta en oo saanu aikaseks kirjoittaa tänne. Ilmiökurssi on nyt ohi ja täältä puuttuu paljon tekstiä ja ajatuksia matkan varrelta,mutta ehkä en ala niitä enää tänne kirjoittelemaan...

Tänään oli ilmiön loppuhuipennus -Valtapäivä. Jännitin ihan kuollakseni tätä aamua. En olisi alunperin halunnut näyttää lopputyötäni,mutta jollain ihmeentavalla kaikki sai mut taivuteltua siihen kumminkin ja toisaalta nyt tuntuu hyvältä,jotenkin vapautuneelta. Onneksi mulla oli Heidi henkisenä tukena ja turvana ja tottakai myös Liisa ja Marika . Ahdistus videon näyttämisestä ruokalan suurella valkokankaalla johtui lopputyön henkilökohtaisuudesta, synkkyydestä,siitä että vielä kaiken lisäksi itsekin tanssin siinä.

Tää on ollu tosi pitkä matka -tuloksena video josta tuli henkilökohtaisempi ja ahdistavampi kuin olisin koskaan uskonut.
Aluksi mulla ei ollut mitään ideaa mistä lähteä liikkeelle,yksinkertaisesti ei MITÄÄN. Ajatukset poukkoili,en saanut mistään kiinni ja aloin vaipua paniikkiin kun muilla oli jo selvät sävelet lopputyön suhteen mutta mulla ei vielä edes aihetta jota alkaa työstämään.
Ystävien kanssa keskustelemisen jälkeen jotenkin päädyin tarkastelemaan median ja kuvan valtaa. Oon tosi visuaalinen ihminen joten halusin myös tehdä jotain visuaalista ja tanssi tuntu vaan niin omalta ja luonnolliselta,se on aina ollu mulle se itseilmaisun keino.
Aihe tarkentui lopulta.
Työssäni käsittelin sitä miten media ja muoti-ilmiöt sekä valtavirta vaikuttavat nuoren naisen -kuten minun- itsetuntoon,kuinka painostava voima se on ja miten se voi musertaa vahvimmankin.Miten suunnaton valta sillä meihin onkaan.Tämä on todella suuri ongelma länsimaisessa yhteiskunnassamme,mutta myös henkilökohtainen ja ahdistava aihe. 

Aluksi koreografian tekeminen oli haastavaa,sillä halusin että siitä tajuaisi helposti lopputyöni punaisen langan. Onneksi valitsimme miksaukseen sellaisia biisejä,joiden sanat kuvasivat todella hyvin ajatuksiani ja ideaani. En silti ollut kovin tyytyväinen aikaansaannokseeni ennen kuin aloitimme kuvaamisen. Olen niin onnellinen että valitsin muodoksi vielä videon,sillä osaavan kuvaustiimin avulla saimme tehtyä huikean tanssivideon jossa oli muutakin kuin minä ja minun koreografiani. Työ sai lisää sisältöä.

En voi vieläkään uskoa,että mulla on näin paljon aivan uskomattoman ihania ihmisiä ympärilläni,jotka ryhty auttamaan mua heti tän työn kanssa kun apua pyysin. Ilman näitä ihmisiä tätä lopputyötä ei olis olemassa. Kuvaamiseen meni kokonainen lauantai ja se oli vaan niin huikee päivä rakkaiden kanssa-unelma joka toteutu. Editoimiseen meni kaks iltapäivää (josta kiitos ihanalle ja osaavalle Heidille joka myös kuvasi ja otti still-kuvat).


Niin kuin jo sanoin,tää on ollu mulle pitkä matka,prosessi jonka varrella oon myös tajunnu paljon itsestäni,käynyt läpi voimakkaita tunteidenkirjoja,ollut stressaantunut,sekä prosessoinut omia ongelmiani.

Loppujen lopuksi tästä aamusta jäi hyvä ja jollain tavalla onnistunut fiilis. Kaiken kruunas se kun meille tarjottiin opettajienhuoneessa kahvit :D.Tää ilmiökurssi oli niin huikee kokemus,että oikeesti kaikki jotka harkitsee asiaa,niin ottakaa se kurssi jos teillä on mahdollisuus. Se on sen arvosta!
"Jokaisen ihmisen tulisi tehdä kerran elämässään vallankumous". Nyt ymmärrän ton lauseen vielä paremmin. Tää oli yks mun elämäni vallankumouksista,toivottavasti ei viimeinen. Päälimmäiseksi ajatukseksi jäi:"Ensivuonna uudestaan!"
Paras kuvaustiimi<3
Paras kuvaustiimi!!<3
P.S. Laitan lopputyön vielä tänne blogiinkin sitten kun saan tuon latauksen onnistumaan :)

P.P.S. Nyt kun ilmiökurssi on ohi,suunnitelmissa olisi aloittaa kirjoittaa tätä ihan tavallisena blogina,jos vain aika riittää ja yleensäkin muistan kirjoittaa ja tietysti kunhan tästä ei tule liian sekavaa :)



maanantai 25. marraskuuta 2013

"Sometimes the best man for the job is a woman"

4.11.2013

Historian näkökulman tunnilla yksi koulumme abeista kävi puhumassa meille viimevuotisesta ilmiö-lopputyöstään. Aiheena oli naisen asema historiassa.
Luennossa pyöriteltiin sellaisia sanoja kuin "tasa-arvo" ja "propaganda", sekä "suffragetit" ja "arabikevät".

Puhuimme propagandasta: mitä se on,millaista se on ja kuinka paljon sillä on valtaa?
Nykyään näemme ympärillämme kokoajan propagandaa,mutta se ei ole niin ilmeistä. Sotien aikana sitä on käytetty todella näkyvästi esimerkiksi sotilaiden värväämiseen. Propagandalla on ollut valtaa saada kansa näkemään hallitsijansa ja vastustajat juuri siinä valossa kuin on haluttu.

Ennen Maailmansotia nykyisen Euroopan alueella ei tunnettu sanaa "tasa-arvo", naiset olivat miestensä omaisuutta ja kelpasivat vain kotitöihin ja lasten hoitamiseen. Mutta miesten lähdettyä sotimaan naisten arvo nousi, he saivat töitä,korvasivat miehet sodan ajaksi, mutta ennen kaikkea; naiset saivat "vapauksia".
Välivuosien eli ns. Hullujen vuosien koittaessa mikään ei ollut ennallaan; naiset kävivät miesten töissä,sotilaista tuli juoppoja ihmisraunioita, sodan jättämät arvet vahvoina mielessä. Natsien Saksassa naiset ajettiin työpaikoilta pois, mutta toisen Maailmansodan koittaessa heidät haluttiin takaisin töihin, nyt myös sotatoimiin esimerkiksi lääkintään. Neuvostoliitossa naisella oli myös mahdollisuus päästä sotilaaksi!

Suffragetit nousivat myös esille; 1900-luvun alun englantilaiset radikaalit naisasianaiset. He vaativat mm. yhtäläistä äänioikeutta ja järjestivät protesteja ynnä muita tuohon aikaan todella radikaaleja asioita tuodakseen maailmaan sukupuolien välistä tasa-arvoa.

Onneksi meitä naisia osataan arvostaa nykyään jo paljon paremmin!;)

Tässä vielä kevennyksenä muutamia mietteitä naisista:
Elämä ilman naista on kuin pizza ilman täytteitä. Menee juuri ja juuri ja heti huomaa jotain puuttuvan.
- S.P.Q.R.-
Heikompi sukupuoli on vahvempi kuin vahvempi sukupuoli, koska vahvempi sukupuoli on heikkona heikompaan sukupuoleen.
- (tuntematon)-
Kaunis nainen on paratiisi silmälle, helvetti sielulle ja kiirastuli kukkarolle. 
- Nicolas Chamford-

Miehellä on tahtonsa, mutta naisella keinonsa.
- (tuntematon)
Naisen on parempi olla kaunis kuin älykäs, sillä miehen on helpompi katsoa, kuin ajatella.
- (tuntematon)
Naisena olo on hirvittävän vaikea homma, koska se enimmäkseen on kanssakäymistä miesten kanssa.
- Joseph Conrad
Women are made to be loved, not to be understood.
- (tuntematon)
 

tiistai 8. lokakuuta 2013

"Jokaisen ihmisen tulisi tehdä kerran elämässään vallankumous"

Oon miettiny jo pitkään blogin perustamista,mutta kiireisenä lukiolaisena siihen ei oo tuntunu olevan koskaan aikaa. Nyt kuitenkin sain oikeen syyn alottaa tän blogin.

Tänään mulla alko ilmiö-kurssi joka kantaa tänä vuonna nimeä "Vallankumous". Ilmiö-kurssin tarkoituksena on yhdistellä ja hyödyntää eri oppiaineita ja lopuksi tehdään lopputyö. Tän blogin ideana on kerätä muistiin kurssin varrelta ajatuksia ja tietoa. Oon itseasiassa aika innoissani tästä jutusta ja ehkä mä viel keksin mistä sen lopputyön teen... :)

Ekalla tunnilla lähdettiin liikkeelle siitä,mitä valta on. Käsiteltiin valtaa yleisesti lähinnä nyt aluks filosofian näkökulmasta. F.Nietzsche on sanonut,että "Jokaisen ihmisen tulisi tehdä kerran elämässään vallankumous." Pohdittiin mitä tää 1800 -luvun lopulla vallankumousten kulta-aikana elänyt saksalainen filosofi tällä lausahduksellaan oikeen tarkoitti. Ehkä se ajatteli,että jokaisen pitäis tehdä sellainen sisäinen ja henkilökohtainen vallankumous? Että sillä valkankumouksella jokainen sais itselleen avoimen maailmankatsomuksen,tulis aidoksi ihmiseksi-omaks persoonakseen. Ehkä,mutta jokainen saa tulkita tän kyseisen lauseen omalla tavallaan. Mua kiehtoo toi ajatus sisäisestä-henkilökohtaisesta-vallankumouksesta :)

Meiltä kysyttiin,halutaanko me valtaa. Mun eka ajatus oli että ei,en mä haluu valtaa. Vallan haluamisesta tulee ekana mieleen ahneus ja itsekkyys-se kuinka liika valta vaan sokaisee ihmisen,kun me ollaan niin heikkoja. Sitten tajusin,että tottakai mä nyt haluun valtaa itseeni ja tietysti yhteiskunnan asioihin jotka koskee myös mua. Kuinka kauheeta oliskaan jos en sais päättää omasta elämästäni. Päädyin siis vastaamaan,että kohtuullinen valta yleensäkin sekä valta itseen olis tosi hyvä juttu...tää kysymys todellakin avas mun silmät:valtaa on kaikkialla ja melkeinpä jokainen käyttää sitä.

Vallalla on neljä muotoa:vaikutusvalta,joka tarkoittaa valtaa aikaansaada muutoksia ympäristössä,valta itseen (tätä Nietzche erityisesti painotti),joka tarkoittaa valtaa päättää omasta elämästään,struktuurinen valta joka on rakenteellista piilovaltaa,sekä väkivalta,joka voi olla henkistä ja fyysistä. Käytiin nyt ensin tarkemmin läpi vaikutusvaltaa. Se on vallan yleisin ja joissain tapauksissa näkyvin muoto. Vaikutusvaltaa on poliittista ja institutionaalista. Pohdittiin miten ja missä vaikutusvaltaa käytetään. Virallisesti demokraattisissa valtioissa poliittisen valtiollisen vaikutusvallan käytön pitäisi mennä niin,että valtaa käyttäisivät korkeimmasta alimpaan:Eduskunta,Hallitus,Presidentti(+virkamiehet) ja nämä kaikki valitsisivat valtion kansalaiset "Valta kuuluu kansalle"-tyyppisesti. Mutta onko asia nykyään esimerkiksi Suomessa näin? Ovatko kansalaiset tosiaan korkeimpia vallankäyttäjiä valtion asioissa tai yleensäkään missään? Nykypäivänä mediasta on tullut todella suuri vallankäyttäjä,jopa pelottavan suuri. Syrjäyttääkö se jo kansanvallankin? Ja jos ei vielä niin entä tulevaisuudessa? Pelottavinta median valta-asemassa on,että se käyttää paljon struktuurista valtaa esimerkiksi luomalla epäterveellisiä normeja. Mutta piilovallasta lisää myöhemmin :) Muita vaikutusvallan käyttäjiä ovat mm. Eu(+YK),suuryritykset/pankkilaitokset(=raha),instituutiot(esim. Kirkko) sekä yhteisöt/järjestöt.

Ohhoh taisin tosiaan vähän innostua-tuli aika pitkä teksti... :D
Mutta tässä oli nyt jotain alkuajatuksia,lisää tulossa mahdollisimman pian:)

Ida