Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

You help me see all the lights hidden by my shadows













































Oltiin Liinan kanssa taas kuvailemassa kolmisen viikkoa sitten
 kun oli niin ihanan aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä!
Kuvia kertyi taas ihan hirvee määrä ja yritettiin karsia niit mahdollisimman paljon,
mut ei ihan onnistuttu :D

 Näistä kuvista toivottavasti välittyy se,
että valo lopulta voittaa varjon.

Oon ollu ihan älyttömän stressaantunu ja paniikissa kaikesta viime aikoina.
Oli juhlien valmistelua, pääsykoepaniikkia ja stressiä siitä etttä tuunko saamaan mitään töitä.
Toi kuvauspäivä autto mua kuitenkin vähän hengittämään
 ja oli ihanaa viettää aikaa Liinan kanssa.
Nauraa ja nauttia lämmöstä.
Auringonvalosta iholla.

Nyt on juhlat ohi (niistä kuvia myöhemmin) niin kuin pääsykokeetkin.
Ja kaiken lisäks sain töitä!!!!
Tuntuu vaan et kaikki alkaa pikkuhiljaa loksahteleen paikoilleen.




keskiviikko 20. toukokuuta 2015

#ylioppilas2015



Sain maanantaina varmistuksen siitä,
että musta tulee kuin tuleekin tämän kevään ylioppilas!
Vaikka äikkä ja matikka vähän laskikin niin nyt saa silti jännityksellä odotella niitä juhlia ♥
Iiiiik enää vähän yli viikko!




torstai 14. toukokuuta 2015

Äitienpäivä



Viime sunnuntaina vietettiin Äitienpäivää.
Meillä se tarkottaa laatuaikaa äidin kanssa ja mummulla kylässä käymistä.

Ennen minä ja Ville tehtiin aina äidille aamupala sänkyyn,
mut lopulta päätettiin luopuu tästä perinteestä kun äiti ei enää jaksanu esittää nukkuvansa, 
samalla kun minä ja Ville riideltiin keittiössä siitä kumpi tekee mitäkin.
Muisteltiin just niitä vuosien takaisia Äitienpäiviä
 ja äiti nauro sitä kui kauhee olin pomottaan Villee ja organisoimaan kaikki ne aamupalajärjestelyt.
Nykyään yleensä leivon vaan jotain äidille ja sitte lähetään käymään mummulla.

Viime vuonna Äitienpäivänä oli jo aika lämmin ja oltiin jo ehditty laittaa parvekekkin kesäkuntoon,
joten tein äidille kivan brunssin parvekkeelle.
Tästä äitienpäivä-brunssista taitaa tulla uus perinne!

Tänä vuonna äiti ja Ville lähti jo aikasin kirkkoon koska Villeltä puuttu viel yks riparipassimerkintä.
Sillä välin valmistin brunssin ja sitten syötiin yhdessä parvekkeella.
Oli ihanaa vaan lekotella sohvalla ja mussuttaa vohveleita ♥